Suurin bluffi ja harhautusoperaatio miesmuistiinSunnuntai 29.12.2013 - Kaisa Juuso Valtion velka kasvaa huolestuttavaa vauhtia ja hallitus realisoi jo valtion omaisuutta huimaa tahtia yrittäessään epätoivoisesti pysäyttää velkaantumisen. AAA-luokitus ja sen mukanaan tuoma halpakorkoinen velka ulkomailta halutaan ylläpitää keinolla millä hyvänsä ja niinpä markkinoille toitotetaan ilosanomaa rakennemuutoksista joilla velkataakkaa muka tulevaisuudessa pienennetään. Ettei vain olisi kuitenkin niin, että koko SOTE hässäkkä ja kuntarakennelaki ovat suurin bluffi ja harhautusoperaatio miesmuistiin. Suomen kunnat ja sairaanhoitopiirit katsovat touhua ihmeissään ja odottavat pommin putoamista. Euroopan yhdentyminen johtaa pitkällä aikavälillä tuloerojen ja sosiaaliturvaetuuksien tasoittumiseen eri maiden välillä. Toisille maille tämä on hyvä juttu ja toisille huono. Suomalaisille tämä on huono juttu. Kun suomalaista lapsilisää, kotihoidontukea, sairaanhoitoa jne nyt pitää jakaa ympäri ämpäri Eurooppaa, niin loppuuhan ne rahat jossakin vaiheessa. Joku voi tähän sanoa, että onhan Suomalaisillakin oikeus vastaaviin etuisuuksiin toisissa EU-maissa. Kyllä kyllä…. on toki oikeus mutta mitä sillä oikeudella tekee silloin kun se on olematon eli kun vastaavia etuja ei siinä toisessa EU maassa ole. Oikeus olemattomaan on vähän niin kuin Urpilaisen vakuuspaperi…vai oliko se takuus.. Valtion velkaakaan ei voi loputtomiin kasvattaa ja jos EU:n perussopimuksia ei muuteta, niin odotettavissa on etuisuuksien huomattava alasajo Suomessa ja muissa korkean sosiaaliturvan maissa. Suomen edustajat Euroopan Parlamenttiin seuraavalle 6-vuotiskaudelle valitaan ensi keväänä. Tässäpä heille yksi yhteinen tehtävä. Väitän, että nyt on oikea aika ottaa EU:n perussopimukset uuteen tarkasteluun. |
1 kommentti . Avainsanat: EU, meppi, sosiaaliturva, perussopimus |
Kaisa Juuso