Kaisa Juuso

kaisa.juuso@eduskunta.fi
(044) 575 7758

Blogin arkisto

Uusimmat kirjoitukset

Turku 18.08.2017 - Lämmin osanottomme

Torstai 24.8.2017 - Kaisa Juuso

Kaksi naista on tapettu brutaalisti puukolla surmaten ja kuutta haavoitettu. Yksi puukotetuista naisista työnsi lastaan rattaissa. Olemme syvästi järkyttyneitä Turussa tapahtuneista terroriteoista ja suremme syvästi tapahtunutta. Tämä ei ole meille poliittinen voitto vaan tappio.

Me olemme tienneet, että on vain ajan kysymys, koska terroriteot toteutuvat myös meillä. Emme ole kuitenkaan onnistuneet vakuuttamaan Suomen kansan enemmistöä emmekä muiden poliittisten puolueiden päättäjiä siitä, että näin tulee käymään jotta toimenpiteisiin terroritekojen estämiseksi olisi ryhdytty ajoissa ja tarvittavalla tarmolla.

Elämme Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. Sata vuotta sitten valtiomme rajat ja itsemääräämisoikeus olivat ne tärkeimmät itsenäisyyden tunnusmerkit. Nyt niitä ei enää ole. Itsemääräämisoikeus pyyhkäistiin olemattomiin liittymällä Euroopan Unioniin vuonna 1995 ja rajatarkastukset lopetettiin asteittan Suomen allekirjoitettua Schengenin sopimuksen joulukuussa 1996.

Emme voi käsittää miksi maamme rajoja ei valvota vaan, että kuka tahansa, mistä maailman kolkasta tahansa, voi tulla meille ja saa välittömästi ilmaisen ylläpidon taikasanalla ”asylum”. He tulevat kulttuurista jossa nainen on alempiarvoinen kuin mies. Senkö vuoksi vain naiset olivat turvapaikanhakijan vihan kohteena Turussa. Näitä miehiä tuli suurina joukkoina Ruotsista Haaparannan ja Tornion kautta Suomeen jo vuonna 2015 ja heille levitettiin punainen matto. Kukaan ei valvo länsirajaamme ja sieltä valuu lisää mukapakolaisia koko ajan.

Media ja ministerimme tuntuvat kuitenkin pelkäävän tällä hetkellä enemmän vihaista Suomalaista miestä kuin maassamme oleskelevia arvaamattomia turvapaikanhakijoita.

Miksi poliittiset päättäjämme eivät halua nähdä metsää puilta? Varoituskellot ovat soineet jo yli kaksi vuotta, mutta he ovat ummistaneet silmänsä ja vedonneet yksittäistapauksiin. Nyt on viimeinen hetki nostaa pää sieltä pensaasta ja katsoa totuutta silmiin. Nyt tarvitaan tekoja – ei selityksiä.

Lämmin osanottomme kaikkien uhrien omaisille ja läheisille.

Tornion Perussuomalaiset ry

Kaisa Juuso

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Terrorismi, terrori isku, Turku, puukotus, marokkalainen, maahanmuuttaja, pakolainen