Vanhusten hoivapalvelujen kilpailuttamisesta

Perjantai 2.12.2011 - Kaisa Juuso

(Julkaistu Torniolaisessa ja Lounais-Lapissa 27.10.2011 sekä Pohjolan Sanomissa 26.10.2011.)

Tornion kaupunki on siirtämässä muistisairaita vanhuksia pois Hopearannasta sillä perusteella, että joku muu on valmis hoitamaan heitä halvemmalla. Kaupunki vetoaa hankintapalvelulakiin jonka perusteella kaikki yli 100 000 euron arvoiset palvelut on kilpailutettava ja sivuuttaa tällä päätöksellä vanhusten oikeuden ihmisarvoiseen hoivaan ja omaisten suuren huolen. Jokainen hoitoalan ammattilainen tietää, että muistisairasta vanhusta ei missään tapauksessa pitäisi siirtää pois tutusta ja turvallisesta ympäristöstä. Kaikki muutokset muistisairaan vanhuksen elämässä aiheuttavat turvattomuuden tunnetta ja stressiä josta seuraa yleensä muistisairauden nopea eteneminen. Hopearannan kiinteistö on suunniteltu nimenomaan vanhusten tarpeet huomioon ottaen ja siihen ollaan tyytyväisiä. Uusilla toimijoilla ei ole edes tiloja vielä.

Samaan aikaan kun Tornion kaupunki noudattaa sokeasti hankintalakia muualla toimitaan toisin. Tästä esimerkkinä Simon palvelutalo Kiikanpalon kunnallistaminen ensi vuoden alusta lähtien. Oulunkaaren kuntayhtymä ja Simon palvelukotiyhdistys ovat hyväksyneet aiesopimuksen palvelukoti Kiikanpalon kunnallistamisesta. Oulunkaaren kuntayhtymä on luopunut kilpailutuksesta ajatellen myös henkilöstön asemaa ja päättänyt, että henkilöstö siirtyy Oulunkaaren kuntayhtymän palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Tällaiselle toiminnalle minä ”nostan hattua”.

Mutta mitä tehdä nyt kun Hopearannassa hätä on suuri. Tornion kaupunki on päätöksensä tehnyt ja omaiset ovat siitä valittaneet. Valitusten käsittely vie aikaa mutta nyt ei ole aikaa vaan asiaan tulee saada nopea ratkaisu. Omaiset ovat toimineet asiassa esimerkillisen vastuullisesti ja suuri kiitos heille siitä.

Nyt pitää laittaa asiat arvojärjestykseen. Tärkeintä on, ettei vanhusten tarvitse siirtyä Hopearannasta mihinkään. Se tarkoittaisi sitä, että Karungin Palvelukoti ry:n ja kaupungin hyväksyminen uusien palveluntuottajien tulisi istua neuvottelupöytään. Karungin Palvelukoti ry voisi vuokrata tilat uudelle toimijalle määräaikaisella sopimuksella, jolloin heille jäisi ainakin vuokratuotto kiinteistöstä. Karungin Palvelukoti ry:n ”tarkoituksena on voittoa tavoittelematta vanhusten, eläkeläisten ja vammaisten asumistason sekä asumis- ja tukipalveluiden parantaminen ja heidän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvointinsa ylläpitäminen ja edistäminen”. Näin lukee ainakin heidän nettisivuillaan. Tällä Karungin Palvelutalo ry osoittaisi ainakin sen, että he toimivat tarkoituksensa mukaisesti ja oikeasti välittävät vanhuksista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhus, hoivapalvelut, kilpailuttaminen, muistisairas, dementia