Pohdintaa Suomen itsenäisyyspäivänä

Lauantai 6.12.2014 - Kaisa Juuso

Tunnelmaltaan vakavan arvokas ja herkkä Itsenäisyyspäivän juhla Torniossa Joentalolla tänään oli sykähdyttävä tilaisuus. Pohjan tyttöjen ja sissien esiintyminen sekä Putaan koulun upean kuoron esitykset lämmittivät sydäntä.

Juhla pani minutkin pohtimaan Suomen itsenäisyyttä hieman laajemmasta näkökulmasta ja miettimään Suomen itsenäisyyttä tänä päivänä. Se ei enää ole yhtä selvää kuin aikaisemmin. Suomi on nyt osa Euroopan Unionia ja suuri osa Suomeakin koskevista päätöksistä tehdään ihan muiden kuin suomalaisten toimesta. Usein jopa niin, ettei meillä ole niihin mitään sanomista koska äänivaltamme Euroopan Unionissa on kovin pieni.

Euroopan Unionin nopeat laajenemispyrkimykset ihmetyttävät koska ongelmia on roppakaupalla jo tällä kokoonpanolla. Monet entisistä itäblokin maista ovat jo liittyneet Euroopan Unioniin ja Venäjä onkin jo reagoinut tähän Ukrainassa. NATO keskustelu on saanut vauhtia sekä Suomessa että Ruotsissa jotka vielä tähän asti ovat pysyneet sotilasliittoutumien ulkopuolella.

Euroopan Unionin jäsenyyttä on perusteltu meille taloudellisilla näkökohdilla. Vapaalla tavaroiden ja palveluiden liikkuvuudella. Jostakin kumman syystä minua alkaa epäilyttämään, että taustalla on sitten kuitenkin jotain aivan muuta. Joku jossakin kirjoituksessaan väläytti jo ajatusta Euroopan Unionin yhteisestä armeijasta eli voisiko olla niin, että se Euroopan Unionin kirjoittamaton ja vaiettu tavoite onkin Euroopan oma sotilasliitto. Jos näin kävisi, pitänee seuraavaksi pohtia mitä se tarkoittaisi meille suomalaisille. Meillä on Euroopan maista pisin yhteinen raja Venäjän kanssa. Sodan syttyessä olisimme todennäköisesti yksi maajoukkojen taistelutanner.

Seuraavaksi ajatukset karkaavat tarkastelemaan mahdollista sodan syttymistä äidin näkökulmasta. Miten kävisi minun oman poikani joka nyt on vasta 13 vuotias. Sydäntä puristaa jo pelkkä ajatuskin, että pitäisi lähettää oma poika sotimaan enkä seuraavaa ajatusta uskalla ajatella loppuun asti. Mitä jos minun lapseni tapettaisiin tässä sodassa. Kuinka suuri olisi se tuska, suru, viha ja katkeruus joka minun sydämessäni silloin raivoaisi. Näin itsenäisyyspäivänä ajattelen niitä äitejä jotka ovat kaikki nämä tunteet kokeneet ja mietin miten he ovat selvinneet.

Olen joskus sanonut, että jos naiset saisivat johtaa tätä maailmaa, niin me emme koskaan lähtisi sotaan. En usko, että kukaan meistä haluaisi lähettää omat isämme, veljemme tai poikamme tappamaan tai tulemaan tapetuksi. Aina on olemassa vaihtoehtoja ja kykyä tehdä sopimuksia ja kompromisseja. Riidat voidaan sopia ilman aseita. Toinen toistamme kunnioittaen.

Kuka tähän sodanlietsontaan sitten on syyllinen. Aseteollisuuden omistajat joiden intressissä on vain raha, raha ja taas raha vai sairaalloisen vallanhaluiset ja häiriintyneet persoonat joille tärkeintä ei olekaan se raha vaan se suunnaton valta. Valta hallita ja tapattaa kanssaihmisiä. Olemmeko me muut sitten niin suunnattoman tyhmiä, että me emme tätä näe. Menemme mukaan tällaiseen päättömyyteen kuin sopulilauma kuolemaan.  Koston pelossa hyväksymme, koska emme uskalla kyseenalaistaa ja erottua joukosta.