Hallituksen ilmastovouhotus vie meidät konkurssiinMaanantai 10.10.2022 klo 11:39 - Kaisa Juuso Mitä tapahtuu Suomen maatalouksille, yrityksille ja vientiteollisuudelle, jos sähkön hintaa ei saada alas ja tasaiseksi. Tuulivoima ei pelasta meitä vaan ainoastaan pahentaa tilannetta. Ruotsi ja Norja voittaa meidät sata - nolla sillä etenkin maiden pohjoisosissa sähkön hinta on koko ajan halvempaa kuin Suomessa. Mitä tapahtuu, kun kansalaisilla ei ole varaa maksaa sähkölaskujaan ensi talvena. Tuleeko suurtyöttömyys ja uusi muuttoliike maalta kaupungin betoniloukkuihin ja henkilökohtaisia konkursseja. Uusi 90 - luvun lama. Suomessa on vain yksi sähkön hinta-alue. Ruotsissa ja Norjassa valtion alue on jaettu useaan alueeseen. Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa sähkö on halvempaa kuin etelässä. Näin koska sähköenergiaa tuotetaan enemmän pohjoisessa kuin etelässä. Kysyin kirjallisella kysymyksellä ministeri Lintilältä muutama viikko sitten, minkä vuoksi Suomessa on vain yksi sähkön hinta-alue, kun niitä Ruotsissa ja Norjassa on useita. Kysyin, aikooko hallitus Suomen pohjoisosiin painottuvan sähköntuotannon voimakkaan lisärakentamisen yhteydessä ottaa käyttöön sähkömarkkinoiden tukkuhinta-alueet ja miten hallitus aikoo ottaa huomioon ja varmistaa sen, että alueilla, missä voimalaitosrakentamisen ja sähköntuotannon ympäristölleen aiheuttamat haitat ovat suurimmat, myös sähkön kuluttajahinta olisi edullisempi? Ministeri Lintilä vastasi, että koska Suomessa on niin hyvät siirtoyhteydet ei hinta-alueita tarvita ja ehdotti, että kunnat voisivat tuulivoimaloiden kiinteistöveroilla kompensoida asukkaidensa korkeita sähkölaskuja. Tämä lienee vasta esimakua siitä, mitä kaikkea tuulivoimakuntien odotetaan jatkossa kiinteistöveroilla tekevän. Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid on laskenut, että se joutuu investoimaan siirtoverkkoon 3 mrd euroa seuraavan 10 vuoden aikana, jotta sähkön siirto Pohjoisesta Etelään onnistuu täysimääräisesti. On selvää, että tällaiset kantaverkkoinvestoinnit tulevat nostamaan sähkön siirtohintaa kuluttajille entisestään. Sähkön hinnan jyrkät heilahtelut tulevat jatkumaan tuulivoiman lisärakentamisen vuoksi ja samoin siirtohinta tulee nousemaan kantaverkkoon tehtävien investointien vuoksi. Yltiöpäinen ilmastovouhotus vie meidät konkurssiin, mutta hallitus on tehnyt selväksi, että se ei missään tilanteessa (!) tule perääntymään hiilineutraalisuustavoitteestaan. Siis tapahtui mitä tapahtui. En voi ymmärtää tällaista typeryyttä. Asioiden tärkeysjärjestys on hallitukseltamme täysin hukassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuulivoima, hiilineutraalisuus, ilmasto, ilmastopolitiikka, hallitus |
Äitienpäivän juhlapuhe 2016Sunnuntai 8.5.2016 - Kaisa Juuso ÄITIENPÄIVÄN JUHLAPUHE 2016 ARPELAN NUORISOSEURALLA
HYVÄ JUHLAVÄKI MUUTAMA SANA ÄITIYDESTÄ Äitiys on alati muuttuva olotila. Pienen, vastasyntyneen lapsen äidin mietteet ja arki ovat erilaisia kuin jo aikuisten lasten äidin. Emme koskaan unohda lapsen syntymää. Se on niin järisyttävä kokemus, ainakin ensimmäisellä kerralla, että se taltioituu valokuvina muistojen lokeroihin. Äidiksi tuleminen muuttaa naisen koko siihen astisen elämän, ajatukset ja arjen. Tuntuu kuin minuus jakautuisi ja silti sitä on jäljellä enemmän kuin ennen. Äitiys ei lopu koskaan. Se alkaa lapsen syntymästä ja jatkuu koko loppuelämän. Vaikka lapset muuttavat pois kotoa ovat he edelleen ajatuksissa päivittäin. Äidit ovat elämän ankkureita. He pitävät kiinni vaikka pitkälläkin köydellä ja yrittävät parhaansa mukaan nähdä lastensa tarpeet. Myös mummot ovat tärkeitä. Mummot antavat lastenlapsille juuret – tunteen siitä miltä tuntuu olla lenkki sukupolvien ketjussa. Olen huomannut monen ikäiseni hullaantuvan aivan täysin ensimmäisen lapsenlapsen syntyessä. Vähän niinkuin olisivat sokeasti rakastuneet. Sitä ei voi oikein käsittää kun ei ole sitä vielä itse kokenut. Työpaikalla käydään jatkuvaa kahvipöytäkeskustelua lapsista ja lastenlapsista. On pienten lasten vanhempia, vähän isompienkin ja sitten on mummoja. Vertaillaan millaista oli silloin kun omat lapset olivat pieniä ja millaista on nyt. Ajat muuttuvat – tavat muuttuvat. _________ Äitienpäivänä on mukava saada kortteja joissa lukee maailman paras äiti tai jotain muuta vastaavaa. Kaikkihan me haluamme olla hyviä äitejä, mutta joskus kauhistuttaa se kuinka paljon äideiltä vaaditaan. Kysyin vähän aikaa sitten erään ystäväni jo aikuiselta lapselta millainen hänen mielestään on hyvä äiti. Pienen miettimisen jälkeen hän vastasi: hyvä äiti kuuntelee ja tukee, ei hauku, ei mollaa ja hyvällä äidillä on AINA aikaa lapselleen . Hieman jäi kauhistuttamaan tuo sana AINA. Pitääkö AINA olla aikaa - Aina olla saatavilla? Hän ei maininnut mitään siitä, että hyvä äiti myös huolehtii, että on puhtaita vaatteita ja ruokaa pöydässä. Herättää aamulla kouluun ja komentaa ajoissa nukkumaan. On tasapuolinen ja oikeudenmukainen. Pitää huolta itsestään ja pukeutuu nätisti. Tekee hyvää ruokaa, on iloinen eikä suutu helposti. Me äidit olemme mestareita asettamaan itse itsellemme vaatimuksia ja me olemme myöskin mestareita syyllistämään itseämme milloin mistäkin. Siitäkin, että joskus pinna palaa ja volyymit kääntyy kaakkoon. Pitäisikö hieman laskea tavoitteita? Lapset kuitenkin yleensä rakastavat vanhempiaan ehdoitta, vaikka emme aina olisikaan niin edustavia, iloisia ja ihania. _________ Äidin tärkein tehtävä on yhdessä isän kanssa kasvattaa lapsista kunnon kansalaisia. Minusta kyllä tuntuu, että lapset kasvattavat vanhempiaan vähintäänkin yhtä paljon. Opimme ainakin valtavasti neuvottelutaitoja ja ennakointia jotta vältämme itkupotkuraivarit kaupan kassajonossa ja epäsopivan käytöksen eri tilanteissa. Kärsivällisyyttä ja itsensä hillitsemisen taitoa saa jokainen vanhempi harjoitella ihan ilmaiseksi ja pyytämättä lasten kokeillessa ja testatessa rajojaan. Arjen organisointi lapsiperheessä saattaa olla hyvinkin haastavaa mutta me vanhemmat olemme siinä todellisia mestareita. Lapset käyvät koulua ja harrastavat milloin mitäkin. Jossakin vaiheessa meistä vanhemmista tuntuu, että muutumme iltaisin ja viikonloppuisin taksikuskeiksi viedessämme ja hakiessamme lapsia harrastuksista. Jokainen äiti jolla on useampia lapsia on myös kokenut sovittelija. Vähän niinkuin Ahtisaari. _________ Sanotaan myös, että vanhempien tehtävä on tuottaa lapsille onnistumisen kokemuksia mutta myös pettymyksiä, jotta he oppisivat käsittelemään vastoinkäymisiä aikuisina. Uskon, että pettymysten tuottamiseen ei tarvitse kovin paljon vaivaa nähdä. Niitä kyllä tulee muutenkin. Tärkeämpää on opettaa lapsia käsittelemään niitä niin, etteivät ne muserra mieltä ja hämärrä tavoitteita. Eteenpäin on mentävä ja periksi ei saa antaa. Ilkeät sanat pahoittavat mielen jos niitä jää miettimään. Antaa niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ehkä meidän kannattaisi enemmän keskittyä niihin onnistumisen kokemuksiin ja kannustamiseen. Lapsen kehuminen saattaa meistä jäyhistä suomalaisista tuntua vaikealta. Käyttäytymistieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin jo aikaa sitten todistettu, että kehuminen ja arvostavat sanat opettavat paljon paremmin kuin arvostelu ja väheksyntä. Tätä varmaan tarkoitti se ystäni lapsi joka sanoi, että hyvä äiti ei hauku eikä mollaa. Lapsi ei voi aina onnistua eikä sellaista voi edes vaatia. Emmehän me itsekään ole täydellisiä eikä meiltä kukaan sitä vaadi. ________ Olen jostakin lukenut, että lapsen arvomaailman muodostumiseen voi vaikuttaa siihen asti kunnes lapsi tulee murrosikään. Sen jälkeen voi vain laittaa kädet ristiin ja toivoa parasta. Uskon, että me vaikutamme siihen eniten omalla esimerkillämme. On turha sanoa lapselle, että tee niin tai näin, jos itse toimii toisin. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän alan itsekin muistuttaa omaa äitiäni. Eleissä, ilmeissä, puhetavassa ja paljon muussa. Omassa äidissäni ihailen eniten sitä, että hän ajattelee aina ihmisistä lähtökohtaisesti hyvää. Ei koskaan kadehdi eikä puhuu pahaa. Elämä on paljon helpompaa kun ei anna pahoille ajatuksille valtaa. ______ Me elämme monenlaisissa perheissä. On ydinperheen äitejä, yksinhuoltaja äitejä ja uusperheen äitejä. Vaativinta on varmaankin olla se uusperheen äiti kun perheessä on omia lapsia ja puolison lapsia, ehkä myös yhteisiä lapsia. Miten osata olla tasapuolinen ja oikeudenmukainen, tukea ja kuunnella kaikkia yhtä paljon. Voiko oppia rakastamaan toisen lapsia yhtä paljon kuin omiaan? Olen kuullut sanottavan, että äidin tehtävä on saada lapsi tuntemaan itsensä korvaamattomaksi ja isän tehtävä osoittaa, että muut ovat yhtälailla korvaamattomia. Harvassa tilanteessa tai suhteessa enää nyky-yhteiskunnassa kukaan on korvaamaton. Voi vaihtaa kotia, kavereita, kouluja, työpaikkaa, puolisoa. Vain vanhemmuus on täysin epädemokraattinen valintaprosessi, jossa ei voi tilata lastaan tai valita vanhempiaan. Sen vuoksi jokainen äiti on lapselleen korvaamaton ja jokainen lapsi on äidilleen korvaamaton. Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille äideille – ja erityisesti omalle äidilleni – hyvää äitienpäivää. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Äiti, äitienpäivä, puhe, juhlapuhe, Arpela |
Kunnioita isääsi ja äitiäsiLauantai 6.10.2012 - Kaisa Juuso Minun ollessani koulussa meidän piti opetella ulkoa kymmenen käskyä. En muista enää monesko käsky tämä oli eikä silloin sen kummemmin pohdittu mitä se käytännössä tarkoittaa. Sitä onkin sitten joutunut pohtimaan senkin edestä ja perusteellisesti viime aikoina. Tarkoittaako se sitä, että vakavasti muistisairas äiti tai isä jätetään yöksi ilman valvontaa? Vai että laitetaan äidille vaippa ja sanotaan, että ”anna tulla housuun vaan jos pissattaa tai kakattaa”. Vessaan ei ehditä aina ohjaamaan eikä muistisairas osaa sinne yksin. Annetaan isälle koko vuorokauden lääkkeet kahdeksan tunnin sisällä ja pidetään siten hirveässä lääketokkurassa koko päivän. Annetaan isän ja äidin katsella keskikaupungin betonikerrostaloja ja asfaltoituja katuja ikkunasta käsin kun ei hoitajat eivätkä omaiset ehdi ulkoilla hänen kanssaan. Mukavampi olisi varmaankin kuunnella lintujen laulua ja veden virtaamista joessa, kokea metsän ja vastaleikatun nurmikon tuoksu, nauttia aurinkoisista kesäpäivistä ja hämärtyvistä syysilloista nuotion loisteessa. Tästä he voivat vain haaveilla! Minä olen sairaanhoitajana tehostetun palveluasumisen yksikössä tavannut vanhuksia jotka eivät ole päässeet ulos yli vuoteen ja omin silmin nähnyt miten heitä hoidetaan! Arvatkaapa kuinka raskaalta hoitajista tuntuu kun heille ei anneta edes mahdollisuutta toteuttaa hoivatyötä siten kuin he haluaisivat. Yksinkertaisesti siitä syystä, että hoitajia on aivan liian vähän. Hoitajien lukumäärä muistisairaiden hoivassa pitäisi olla ainakin tuplasti se mitä se on nykyään. Vanhuspalvelulaki ei tule tuomaan tähän muutosta. Valtio on pessyt kätensä ja siirtänyt vastuun kunnille. Minua oikeasti hävettää se miten me Suomessa kohtelemme ihmisiä jotka ovat kaikkensa tehneet meidän hyväksemme. Halunneet, että lapsilla olisi parempi elämä kuin mitä heillä itsellään sodan ja pula-ajan kokeneina on ollut. Nyt on valinnan hetki. Perussuomalaiset haluavat valtuustoihin valmiina taistelemaan inhimillisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. Valtiolta ei apua tule ainakaan ennen vuotta 2015 joten työ on tehtävä kunnissa. Valtapuolueet pelkäävät nyt vallan menettämistä ja se näkyy ja kuuluu Perussuomalaisten väheksymisenä ja ivaamisena. Me emme sitä säikähdä. Toivon, ettet sinäkään. Sinä äänestäjänä ratkaiset! Sinulla valta vaaleissa |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnioitus, isä, äiti, hoiva, vanhusten hoiva |
Keskusta ja Perussuomalaiset häkellyttävän yksimielisiäTorstai 20.9.2012 - Kaisa Juuso Kun lukee keskustan kunnallisvaaliteemoja tulee miltei epätodellinen olo. Heistä on tullut persuja :) Sopivasti näin kunnallisvaalien alla vanhusten hoidosta ja kuntaliitosten estämisestä on tullut keskustan pääteemoja kamppailussa valtuustopaikoista. Ei uskoisi kun katsoo menneisyyteen. Keskustan valtakaudella on Torniossakin lakkautettu monen monta lähikoulua, siivous vanhuksille on kokonaan poistettu kaupungin palveluvalikoimista, kodinhoitajat ovat kadonneet, kouluterveydenhuoltoa ei oikeastaan ole enää nimeksikään, vanhuksista on tullut rasite ja heitä kaupataan huutolaismeinigillä halvinta hoitoa tarjoavalle. Toivon, että äänestäjät kuitenkin muistavat tämän.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, perussuomalaiset, politiikka |
Kaisa Juuso