Vanhustenhoidon perusongelmaan on puututtavaSunnuntai 25.12.2011 - Kaisa Juuso (Julkaistu lyhennettynä Pohjolan Sanomissa viikolla 52, ja Perussuomalaisten verkkosivuilla 12.1.2012. Artikkeli on lähetetty myös suoraan Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille ja Perussuomalaisten kansanedustaja Hanna Mäntylälle 25.12.2011.) Kuntien asettamat vanhusten tehostetun palveluasumisen eli ympärivuorokautisen hoivan henkilöstövaatimukset näyttävät ainakin täällä Kemi-Tornio alueella vakiintuneet 0,6 hoitajaan per vanhus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 20:ntä vanhusta kohti on 12 hoitajaa. Hoitajien työtehtäviin kuuluu varsinkin yksityisellä sektorilla usein varsinaisen hoivatyön lisäksi myös siivous, ruuanlaitto ja pyykinpesu ”kaikki tekevät kaikkea” periaatteella. Näistä 12 hoitajasta ainakin kolmen hoitajan työpanos kuluu jokapäiväiseen ruuanlaittoon, siivoukseen, pyykinpesuun ja johtavan hoitajan hallinnollisiin tehtäviin. Jäljelle jää tässä esimerkkitapauksessa 9 hoitajaa jotka tekevät varsinaista hoivatyötä. Kun viikoittaisesta työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) vähennetään päivittäiset lakisääteiset 20 minuutin ruokatauko ja kaksi 10 minuutin kahvitaukoa sekä kirjaamiseen ja raportointiin menevä aika jää yhdelle hoitajalle aikaa varsinaiseen hoivatyöhön optimistisesti arvioituna n. 32 tuntia viikossa. 9 hoitajan 32 h = 288 tuntia hoiva-aikaa per viikko tässä esimerkkitapauksessa. Tämä kun jaetaan 20 asukkaan kesken jää varsinaista hoiva-aikaa 864 minuuttia/vanhus/viikko. Viikossa on seitsemän päivää joten päivää kohden jää vain 123 minuuttia eli n. 2 tuntia /vanhus. Suurin osa tehostetun palveluasumisen piiriin kuuluvista vanhuksista ovat muistisairaita. He tarvitsevat apua lähes kaikissa elämisen perustoiminnoissa; joka aamu jokainen heistä puetaan, käytetään WC:ssä, pestään kasvot, kainalot, hampaat ja alapää, kammataan hiukset, opastetaan ruokasaliin, tarjotaan aamiainen, usein avustetaan myös syömisessä, juomisessa ja lääkkeiden ottamisessa. Kaiken tämän tulisi tapahtua kiireettömästi. Päivän aikana opastetaan ja avustetaan useita kertoja WC käyneillä, opastetaan omaan huoneeseen ja sieltä pois, kerrotaan missä ollaan ja miksi, kuka kukin on ja miksi ei voi päästä kotiin jne. Tarjoillaan lounas, päiväkahvi päivällinen ja iltapala lääkkeiden kera. Iltaisin sitten riisutaan päivävaatteet, puetaan yövaatteet päälle, käytetään vessassa, avustetaan iltapesuissa ja peitellään sänkyyn hyvänyön toivotusten kera. Tämän kaiken lisäksi pitää jakaa lääkkeet ja huolehtia siitä, että reseptit ovat kunnossa ja lääketilaukset apteekkiin tehdään ajallaan, jalat hoidetaan säännöllisesti ja hiukset leikataan aika ajoin. Usein hoitajat huolehtivat myös ns. käsikauppatarvikkeiden eli shampoon, käsivoiteen, hammastahnan ja hammasharjan sekä vaatteiden hankinnoista jokaiselle vanhukselle kunkin yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Vähintään kerran viikossa pitää ehtiä pestä hiukset ja suihkuttaa/saunottaa, omaisten kanssa pitäisi ehtiä keskustella ja ulkoiluttaa pitäisi ja jotain viriketoimintaakin pitäisi ehtiä järjestää. Monet näistä vanhuksista ovat monisairaita. Muistisairauden lisäksi on verenpainetautia, sydämen-, munuaisten- ja kilpirauhasen vajaatoimintaa, sokeritautia, erilaisia kiputiloja, haavaumia jne. Hoitajilta tämä edellyttää esim. säännöllistä verenpaineen- ja sokeriarvojen mittausta, insuliinihoitoa ja erilaisten oireiden sekä peruselintoimintojen jatkuvaa tarkkailua ja kirjaamista. Jokainen uloste kirjataan (määrä ja koostumus), virtsan määrää seurataan ja kirjataan mahdolliset poikkeamat normaalista. Tähän kaikkeen on siis aikaa 2 tuntia päivässä per vanhus. Yhtälö ei toimi. Sen varmasti kaikki ymmärtävät. Eikä vika ole hoitajissa vaan siitä, että heitä on liian vähän. On aivan turhaa syyttää ongelmista huonoa työilmapiiriä tai huonoa johtamista niin kauan kuin tätä perusongelmaa ei ole korjattu. Hoitajat vanhustyössä uupuvat, väsyvät ja turhautuvat. Varmasti jokainen heistä haluaisi toteuttaa hoitotyötään empaattisesti, eettisesti ja ihmisarvoa tukevasti. Se on kuitenkin käytännössä tällä henkilöstömitoituksella mahdotonta. Toivonkin kovasti, että tulossa oleva vanhuspalvelulaki toisi korjauksen tähän asiaan. Tulevaan lakiin on tietääkseni kaavailtu minimihenkilöstövaatimukseksi 0,8 mutta sekin on mielestäni ainakin muistisairaiden kohdalla liian vähän. Muistisairaiden hoidossa pitäisi henkilöstömitoitus minun mielestäni olla vähintään 1.0 eli yksi hoitaja jokaista vanhusta kohden. Tällä taattaisiin jokaiselle vanhukselle n. neljä tuntia hoivaa vuorokaudessa – mikä ei ole yhtään liikaa. Ruuanvalmistus, siivous, pyykinpesu ja johtavan hoitajan hallinnolliseen työhön tarvitsema aika ei saisi sisältyä tuohon lakisääteiseen minimihenkilöstömitoitukseen. Myös vastaavalle sairaanhoitajalle pitäisi laissa taata tarpeeksi aikaa lääkehoidon toteutukseen, valvontaan ja seurantaan, koska sitäkään aikaa ei tunnu nykyään olevan. Vaitiolovaatimuksiin pitäisi myös puuttua. Ainakin yksityiset hoiva-alan yritykset vaativat hoitajilta hyvin kattavia vaitiolositoumuksia työsuhteen alussa. Uudessa laissa pitäisi hoitajille kirjata lakisääteinen ilmoitusvelvollisuus hoidon epäkohdista ilman pelkoa potkuista. Jotain tällaista on ilmeisesti myös tulossa. Toivottavasti. Kun säädetään uusi laki, tulee säätää myös siitä miten sitä valvotaan, muuten lailla ei ole mitään merkitystä. Toivottavasti myös tämä määritellään tulevassa laissa selkeästi ja yksiselitteisesti. Toivon nykyiseltä peruspalveluministeriltämme Maria Guzenina-Richardsonilta ja vasta valitulta eduskunnaltamme ripeää ja rohkeaa toimintaa tässä asiassa. Väitän, että vanhusten hoidossa mitataan valtiomme sivistyksen taso. |
Avainsanat: vanhus, vanhustenhoito, perusongelma, muistisairas |
|
26.8.2012 21:30
kari Nousiainen
Todella suureen epäkohtaan kiinnität huomiosi ja hyvä kun painotat yksityissektoria erikseen. En usko kylläkään kokemukseni perusteella yksityisten palveluntuottajien noudattava henkilöstömitoutuksia. Kilpailutustilanteessa esitetään lukuja ja koulutuksia joita kukaan ei tarkista.Riittävää röyhkeyttä löytyy varsinkin lapin alueella. |
27.8.2012 18:38
Kaisa Juuso
Kiitos kommentista.... samantapaisia kokemuksia on minullakin. Alalta puuttuu kokonaan valvonta ja sen vuoksi näitä laiminlyöntejä varmaan on aika monessa hoivakodissa. |
Kaisa Juuso
Todella suureen epäkohtaan kiinnität huomiosi ja hyvä kun painotat yksityissektoria erikseen. En usko kylläkään kokemukseni perusteella yksityisten palveluntuottajien noudattava henkilöstömitoutuksia. Kilpailutustilanteessa esitetään lukuja ja koulutuksia joita kukaan ei tarkista.Riittävää röyhkeyttä löytyy varsinkin lapin alueella.
Työsuhteet ovat useimmiten toistaiseksi voimassa olevia.Asioihin puuttuvien työsuhteet loppuvat välittömästi ja ovat varoituksina muille.Avi on hampaaton elin ja toimii byrokraattisten sääntöjen mukaan.Itselleni oli viimeinen pisara ettei 10 koulutetun henkilöön avi puuttunut mitenkään.kyseessä oli laittomia irtisanomisia useita samalta yritykseltä.samoin trukinkuljettajan toimiminen yökkönö yksin paikassa jonne sijoitettu autistisia haastavasti käyttäytyviä kehitysvammaisia,mielenterveyskuntoutujia sekä päihde ja dementiapotilaita.Työvuorot 13h ja yövuorot pidempiä.Pitkän työkokemuksen omaavana ja paljon nähneenä en usko mitoitusten tulevan yksityissektorilla koskaan onnistuvan.Samoin työnantajan kiusaavan henkilöstöä edellee, ikävä kyllä